Oon nyt työssäoppimisen alettua tajuttoman väsynyt ja uupunut kaikkeen, koska pääsykokeisiin lukeminen on kuitenkin se ykkösprioriteetti ja niihin pitäisi jaksaa valmistautua töiden lisäksi. Jaksaisin kyllä pelkkää työssäoppimista ihan hyvin ja pelkkää pääsykoetreeniä todella hyvin, mutta yhdessä nämä vievät kaiken ilon ja energian elämästä enkä jaksa muuta kuin itkeä iltaisin (ja aamuisin).
Suunnittelin puhuvani opettajani kanssa työssäoppituntien vähentämisestä tai sairauslomasta, kunhan hän tulee työssäoppipaikalleni ensiviikolla. Työtaakan keveneminen helpottaisi kyllä mielialaani ja jaksamistani, ainakin nyt pääsykokeisiin asti. Pääsykoe on kuitenkin se mikä vaikuttaa pitkän aikavälin tavoitteeni saavuttamiseen, työssäoppiminen on vain välietappi elämässä. Esimerkki mielialastani/jaksamisestani on eilisaamu, jolloin minun olisi pitänyt mennä töihin mutta itkin enkä jaksanut nousta sängystä. Poikaystäväni veti minut ylös sohvalle, mutta en yksinkertaisesti ollut kunnossa lähtemään töihin. Stressi ja ahdistus ovat liian kovia joinakin päivinä. Onneksi poikaystävä näyttää tykkäävän miusta jo sen verran etten saanu elottomuudellani järkytettyä sitä pakoon, vaan se jaksaa tukee minua.
Opintoja minun olisi kuitenkin pakko suorittaa koulun loppuun saakka, sillä opintotuki eli tuloni riippuvat opinnoistani. Toasin sivuilla lukee, että opiskelijan tulee suorittaa vähintään 18 opintopistettä kalenterivuodessa säilyttääkseen asumisoikeutensa. Jos yliopistossa/ammattikorkeakoulussa suoritetaan 60op n. 9kk, 18op saavutetaan kolmessa kuukaudessa. Olen itse kuitenkin opiskellut päätoimisesti jo n.9kk, joten asunnon kannalta minun ei tarvitse olla huolissani. Ehkä tämä mielenterveys ja henkinen hyvinvointi on tässä se tärkein asia olla huolissaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti